Sylvia-koti yhdistys on monipuolinen sosiaalialan palveluntuottaja erityistä tukea tarvitseville lapsille, nuorille ja aikuisille. Toimintamme käynnistyi vuonna 1956 ja nykyisin toimimme noin 160 ammattilaisen voimin viidessä eri yksikössä Lahden, Hollolan ja Orimattilan alueilla.

Lokakuussa 2020 avasimme uuden Rautakannaskodin, joka on lastensuojelun sijaishuollon ryhmäkoti. Yksikkömme on tarkoitettu erityistä tukea, huolenpitoa ja kuntoutusta tarvitseville kouluikäisille lapsille, jotka eivät voi asua kotona. Toimintamme on erikoistunut kehitysvammaisten lasten hoitoon ja tukemiseen. Asiakaspaikkoja on seitsemän, jotka kaikki pyritään täyttämään vuoden 2021 aikana.

 

Haemme lastensuojeluyksikkö Rautakangaskotiin

OHJAAJAA 

toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.

Rautakannaskotiin sijoitetut lapset tarvitsevat ympärivuorokautista, yksilöllistä tukea ja vahvaa ohjausta kaikissa tai useissa päivittäisissä toiminnoissaan. Lastensuojeluyksikön ohjaajana tehtävänäsi on tukea lasten kasvua, kehitystä ja kuntoutusta turvaa tuovalla arjella ja jokaisen lapsen yksilöllisellä, arvostavalla huomioimisella. Osallistut lasten hoidon ja kasvatuksen suunnitteluun ja toteutukseen, lääkehoitoon sekä verkostoyhteistyöhön. Olet turvallinen aikuinen lapselle ja nuorelle.

Arvostamme esimerkiksi työn tai koulutuksen myötä hankittua osaamista / kokemusta luovasta toiminnasta, draamasta tai erilaisista kuntoutuksen menetelmistä. Työotteesi on positiivinen ja koet Sylvia-koti yhdistyksen erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten yksilöllisen huomioimisen ja arvostavan tukemisen arvoiksi, joita sinun on mutkatonta toteuttaa käytännön työssä. Ryhmäkodin johtavana arvona on lapsen tai nuoren yksilöllisen elämäntilanteen kohtaaminen ja siihen paneutuminen.

Edellytämme sinulta lähihoitajan tutkintoa. Työssäsi tarvitset kokemusta lastensuojelusta ja/tai kehitysvammaisten tai muutoin erityistarpeisten lasten kanssa työskentelystä.  Tehtävä edellyttää voimassa olevaa lääkeluvan edellyttämää koulutusta (LOP) ja ensiapukoulutusta.

Työ on kaksivuorotyötä. Palkkaus ja muut ehdot määräytyvät Yksityisen sosiaalialan työehtosopimuksen mukaisesti. Tehtävään valitun tulee esittää hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä rikosrekisterilain 6 § 2 mom. tarkoittama rikosrekisteriote mahdollisimman pian valintapäätöksen saatuaan määräajassa. Käytössä on kuuden kuukauden koeaika.

Toivotamme sinut tervetulleeksi mukaan joukkoomme tekemään hyvää tulevaisuuden lastensuojelutyötä! 

Tehtävästä voit kysyä enemmän palveluesimies Timo Toivonen, puh. 044 7722 851 (29.12. klo 13–14 ja 7.1. klo 13–14). Sähköpostimme ovat muotoa Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Lue lisää Sylvia-koti -yhdistyksestä: www.sylviakotiyhdistys.fi

Lähetäthän hakemuksesi ma 11.1.2021 klo 15.00 mennessä osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. Merkitse viestikenttään ”ohjaaja”.


Sylvia-koti

Kyläkatu 140
15700
Lahti

044 7722 804

Koulu

Kyläkatu 140
15700
Lahti

044 7722 803

Myllylähde

Aholantie 133
16800
Hollola

044 7722 841

Tapola

Raikkolantie 40
16350
Orimattila

044 7722 824

Kaupunkikylä

Kyläkatu 140
15700
Lahti

044 7722 848

Rautakannas-koti

Kyläkatu 140
15700
Lahti

044 772 2851